Perjantaina olisin halunnut lähteä Jyväskylään, koska minulla oli sinne asiaa. L kuitenkin päätti lähteä Mänttään ja poikkesimme siellä Tokmannilla. Mäntän Tokmannilta en kuitenkaan löytänyt mitään eikä siellä olisi ollut paria juttua mitkä olisin Jyväskylästä ainakin Seppälän Tokmannilta löytänyt. Mä sitten jotain höpisin, että mennään käymään Tuurin kyläkaupassa ja L oli ensin sitä mieltä ettei sinne lähdetä. Kuitenkin jossain vaiheessa auton nokka kääntyi kohti Töysää.
Siellä kävimme ensin Mikko Keskisellä josta kumminkin poistuimme tyhjin käsin ja jatkoimme matkaa Tuurin kyläkauppaan. Mulla ei ollut oikeastaan mitään tiettyä ostamista, mutta ajattelin poiketa katsomassa SodaStream -valikoiman. Ensin kuitenkin piti käydä katsomassa Vallilan jaffa- ja Citrusmattoja. Mua niin harmittaa, kun se citrusmattokin on ihan liian iso meidän vessaan. Tuurissa ne citrusmatot maksoivat 14,90-19,90e ja siellä oli kiva valikoima niitä, ainakin 4 eri väriä. Jopa sellaista ihanan vihreää.
Kävin myös katsomassa ihania kirkkaan keltaisia ja vihreä asusteita, mun mielestä ne oli todella hienoja ja L taas ei tykännyt niistä yhtään. Tietenkään ne ei edes hänen mielestään ole mun tyyliäni ja mun mielestä ne ois ollut mulle just todella mageita.
Mun pitäis löytää itselleni jotkut tosi hyvät lenkkarit ja kävin niitäkin vähän tutkailemassa, mutta en löytänyt mitään kivoja. Tuntui, että oli lenkkareita vaan miehille ja lapsille. Varmasti olisi ollut myös naisille, mutta jotenkin ei silmään vaan osunut mitään kunnollisia.
SodaStreameja Tuurista löytyi vaikka minkälaisia. Mulla oli hieman tarkoitus ostaa Fountain Mistiä lisää jos sitä löytyisi sieltä ja löytyihän. Lisäksi ostain Cream Sodaa sekä pari Ice Age -limua (Icy lemon ja Icy Cola) jotka olivat tarjouksessa. On ainakin kesäksi juomaa ja tarjottavaa jos sattuu viereita käymään.
Käytiin Tuurissa myös pihamyymälässä, jossa sain idean siitä, että tahdon meidän pihalle jonkinlaisen katoksen. Joko puisen tai sitten sellaisen jossa on
verhot. Sinne olisi kiva laittaa alle esimerkiksi joku penkki, sohva tai pöytä. Mä haluaisin meidän takapihalle jonkun kivan oleskelupaikan tai parikin. Toisen jossa voi olla varjossa ja toisen jossa voi ottaa aurinkoa ja olla lämpimässä.
Tulomatkalla L kävi uudelleen Mikko Keskisellä ostamassa ilmeisesti autoon öljyä tai jotain. Matkalla kohti kotia kuuntelimme Ylex:n Uuden musiikin iltavuoron perjantaitoiveshowta ja jossain vaiheessa mä nukahdin. Heräsin Keuruulla, kun L kurvasi MegaMarketin pihaan. MegaMarketissa oli myös kivoja pihajuttuja, mm. katoksia verhoilla.
Illalla kotona piti googletella noita katoksia ja löysin myös kivoja blogeja joissa oli erilaisia katoksia.