keskiviikko, tammikuu 25, 2012

Saleilua

Maanantaina kävin salilla, oli oikeastaan aika kivaa. Eka lämmittelin kuntopyörällä, crosstrainerilla ja hetken aikaa vielä soutulaitteella. 1,5 tunnissa ehti käydä ihan kivasti laitteita läpi, vaikka salilla oli muutenkin kivasti porukkaa. Luulin, että tänään (tai siis tiistaina) olisi ihan jumissa paikat, mutta ei oikeastaan tuntunut missään vaikka olikin aika kiva treeni. Saleilun jälkeen kävelin vielä bussipysäkille. Odottelin bussia jonkin aikaa, mutta sitä ei vain kuulunut eikä mulla tietenkään ollut mitään bussiaikataulua mukana. Soittelin sitten hetken odottelun jälkeen miehekkeelle joka tuli hakemaan. Eikä sitä bussia kuulunut siinäkään välissä. Ei ollut onneksi kylmä odotella, mutta onhan se odottaminen hieman ärsyttävää.

Viime talvena oltiin odoteltu bussia jo suht kivan aikaa (varmaan puol tuntia) kunnes sanottiin että se bussi on jäänyt johonkin lumihankeen ja menis toiset puoli tuntia. Tosi kiva. No ei sitä bussia sittenkään kuulunut. Pääsin sitten toisella kyydillä ja onneksi itselläni ei ollut niin kamala kiire, kun alkoi silloin koulu vähän myöhemmin. Taisi mennä kuitenkin aika täpärälle ennen kuin pääsin koululle. Matkalla oli muita ihmisiä pysäkillä, siis sellaisia joista tiesin että olisivat tulleet samaan bussin mun kanssa. Kiva varmaan värjötellä siellä keskellä ei mitään eikä mitään tietoa missä bussi on ja koska se tulee. Olivat varmaan jo myöhässä koulusta/töistä.

4 kommenttia:

  1. Luulin otsikosta, etta luvassa olisi juttua Salesta eli Sauli Niinistosta, mutta (onneksi) nain ei ollutkaan. Ei muuta,

    VastaaPoista
  2. Sinut on haastettu, blogissani haaste!
    http://hamsteriks.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, hamsublogiin jo tuon teinkin, mutta pitää tehdä tännekin :).

      Poista

Mukavaa jos jaksoit jättää kommentin ♥